April 25, 2010 / Sari Nyrhinen
Kommentit (0)
kvartaali, muutos, ennakointi, tulos, päämäärä
Huhtikuu lähenee loppuaan ja yksi kvartaali on jälleen takana. Liike-elämän puolella vaikuttaessani kvartaalit olivat kohtalonhetkiä, joissa tehtiin tarvittavat päätökset, että seuraava kvartaali sujuisi suunnitellusti. Kvartaali on ihmisen ajassa ja myös liike-elämän ajassa todella lyhyt jakso, mutta sen sujuminen voi ratkaista paljon. Itse haluaisin tarkastella asioita pidemmillä jaksoilla. Kaksi vuotta on mielestäni lyhin jakso, jonka tulokset ovat havainnoitavia ja yleispäteviä. Vaikka olen tottunut tekemään kvartaalituloksia, niin uskon, että todellisien tuloksien synnyttämiseen edes kaksi vuotta ei riitä, tarvitaan kymmenien vuosien tarkastelujakso. Kymmenen vuoden jakso, jonka lopussa näkyy selkeästi asetettu päämäärää, voidaan sitten jakaa kavartaaleihin, etenemisrasteihin. Ennakoinnin menetelmät ovat tulleet avuksi päätöksentekoon ja näissäkin menetelmissä näkyy evoluution merkityksellisyys. Kaikki muutokset tapahtuvat vaiheittain. Muutokset tekemisessä on kuitenkin tärkeää, että yhteinen päämäärä on selvillä ja sen määrittämiseen kannattaa käyttää aikaa. Hyvä ennakointikin edellyttää päämäärän määrittämistä, sen jälkeen etenemisrastit, kvartaalit on helpompaa merkitä ja sitouttaa ihmiset tekemään töitä kohti yhteistä tavoitetta.