Miten uutta syntyy? Miten muutos konkretisoituu? Olen ollut näiden kysymysten pohtijana ja ratkaisujen etsijänä työelämän rajapinnoilla yli 20 vuotta. Vastauksia on yhtä monia kuin tilanteita, mutta on muutamia yhteisiä kysymyksiä, joihin vastaukset löytämällä eteneminen on mahdollista. Uudelle on raivattava tilaa, on pystyttävä luopumaan. Pystyäkseen luopumaan tulee tiedostaa, mistä ainakin kannattaa luopua. Ratkaiseva kysymys tässä vaiheessa on: "Mikä estää muutoksen? Mikä on minun esteeni? Mikä on tämän yhteisön este?". Kun esteet on kyetty löytämään ja nimeämään on aika pohtia, onko joku niistä tarpeellinen vai voidaanko kaikista luopua? Kun ne esteet, joista voidaan luopua ja ollaan valmiita luopumaan on nimetty, alkaa se vaikein vaihe eli toimintasuunnitelman laatiminen esteistä luopumiselle. Mitä minun tai yhteisöni täytyy pystyä tekemään, että este häviää? Kaikki edellä kuvattu kuulostaa yksinkertaiselle ja selkeällä, mutta ihmisten maailmassa luopuminen on aina vaikeaa ja sitä vaikeammaksi se muuttuu, mitä abstraktimpi asia on kyseessä. Muutosta estävistä ajatuksista ja uskomuksista luopuminen on kaikkein vaikeinta. Usein uskomuksen avulla siirretään vastuuta muutoksesta muille, itsen tai oman yhteistön ulkopuolelle. Tyypillisiä tämän tilanteen kommentteja ovat: "kyllähän minä, mutta kun ne toiset...", "joku muu ei taaskaan hoitanut omaa osaansa" jne. Oman toiminnan muuttumattomuudelle löytyy lukuisia syitä oman toiminnan ulkopuolelta. Tärkeää olisikin hyväksyä, että pystymme vaikuttamaan lähes kaikkeen oman toimintamme kautta. Hyvä artikkeli aiheesta löytyy Kauppalehden numerosta 209, perjantai 30.10.2009, sivuilta oma raha 18 -19. Riitta Viljamaa: "sijoita nyt itseesi".