Kutsu vesitieseminaariin 25.01.2012 klo 12.00 – 20.00

Suomen Vesitieyhdistys ry järjestää keskiviikkona 25.01.2012 seminaarin Lappeenrannassa Scandic Patrian tiloissa, osoitteessa Kauppakatu 21, 53100 LAPPEENRANTA.

Savonlinnan seudun osaamiskeskuksen johtaja Pellervo Kokkonen esittelee seminaarissa tulokset selvityksestä, jossa tutkittiin mahdollisuutta saada uusia investointeja Keski-Euroopasta Saimaan matkustajaliikenteen kehittämiseen.

Saimaan vesiliikenteen kehittäminen yleensä on aiheena erittäin ajankohtainen niin valtakunnallisesti kuin alueellisestikin, sillä kanavan uuden vuokrasopimuksen myötä aiemmat epävarmuustekijät ovat nyt poistuneet ja uudet pitkäjänteiset kehitystoimet voivat käynnistyä EU:n liikennepoliittisten linjausten mukaisesti. EU:n energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet ovat erittäin haastavia ja toteutuessaan tuovat Saimaan alueelle runsaasti uutta toimeliaisuutta ja työllisyyttä tuottavia toimia.

Toivomme Teidän osallistuvan seminaariimme ja samalla tuotte oman panoksenne kehityskeskusteluun sekä voitte olla kuulemassa mitä uutta vesiliikenteen osalta Saimaan alueelle on luvassa tulevina vuosina.

Seminaariin ilmoittautumiset osoitteella pulkkanen@vesitiet.org ja tiedustelut toiminnanjohtaja Antero Pulkkanen puh. 05 535 4198, mob.0400 550 823. Seminaarin hinta on 210 € alv 0 %. Pyydämme Teitä välittämään tietoa seminaarista myös muille kestävästä kehityksestä vesiteillä ja siihen liittyvästä logistiikasta kiinnostuneille henkilöille organisaatiossanne sekä lähipiirissänne.

Ohjelma

12.00 Tervehdyssanat

12.10
Metsäenergialle suunnatut tuet ja valtiovallan uudet näkemykset
Juha Hakkarainen MTK

12.40
Eri kuljetusmuotojen yhteiskunnalliset kustannukset ja vertailu EU-maiden vastaaviin laskelmiin
Risto Soukka LTY

13.10
Kaivosteollisuuden mahdollisuudet sisävesiliikenteen hyödyntämisessä
Timo Hirvonen Nordkalk Oy Ab

13.40
Uudet määräykset polttoaineiden rikkipitoisuuksissa, uhka vaiko mahdollisuus Saimaan liikenteelle
Oscar von Hertzen Finnshipping Oy

13.40
Bioenergia järjestöt “samaan laivaan”
Tage Fredriksson Puuenergia Oy

14.00 KAHVITUS

14.30
Matkailun uudet tuulet ja tulevaisuudet näkymät
Pellervo Kokkonen Savonlinnan seudun kuntayhtymä

14.50
Uusi risteilyalus Saimaan liikenteeseen
Cor Giljam Saimaa Lake Cruises Oy

15.20
Jäänmurtotekniikan uudet tuulet
Reko-Antti Suojanen Aker Arctic Technology

15.40
Näkökantoja satamien toimintojen yhtiöittämisestä
Heikki Soininen Joensuun Kaupunki

16.00
Port of Vyborg as a part of Saimaa traffic
Anastasia Artemenko Port of Vyborg

16.30 Loppukeskustelu

17.00 Seminaarin päättäminen

17.30 – 18.30
Kansliapäällikkö Harri Pursiaisen keskustelutilaisuus Saimaan kanavan tulevaisuudesta

18.30 – 20.00
Buffee- illallinen Patrian pääsalissa

Järjestäjä pidättää oikeuden vähäisiin muutoksiin ohjelman osalta

Yhteistyöterveisin
Suomen Vesitieyhdistys ry

Kirjoita kommentti

(pakollinen)

(pakollinen)

Voit käyttää seuraavia HTML tageja and määritteitä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

     
© 2011 Savonlinnan seudun osaamiskeskus
Osaamiskeskus